KWH-yhtymä yrityksenä juontaa juurensa aina 1920- ja 1930-luvuille. Varsinaisesti KWH-yhtymä syntyi vuonna 1984, jolloin Oy Keppo Ab osti Wiikin perheen omistamat 50 %
Oy Wiik & Höglund Ab:n osakkeista.
Tämä oli luonnollinen askel, sillä Oy Keppo Ab oli jo aiemmin, vuonna 1981, ostanut Höglundin perheeltä 50 % yhtiöstä.
Emil Höglund oli kummankin yrityksen perustajajäseniä, joten yritysten johto tunsi syvää yhteenkuuluvuutta erilaisista toimialoista huolimatta.
WIIK & HÖGLUND 19531984
1950-luvun Suomessa ei ollut helppo harjoittaa ulkomaisiin raaka-aineisiin perustuvaa teollisuutta. Sodanjälkeisen säännöstelyn ja valuuttapulan vuoksi raaka-ainelisensseistä oli jatkuvasti taisteltava, ja ajoittain tehdas jouduttiin raaka-ainepulan vuoksi sulkemaan. Varmaankin monet yrityksen puutavarapuolen edustajista puhuivat alentuvasti pienestä muoviosastosta ja suhtautuivat epäillen sen kehittymismahdollisuuksiin.
Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, että muovialan yrityksen menestyksekäs pyörittäminen edellytti tuotevalikoiman laajentamista. Lue lisää !